Tänään sain puhtia aloittaa siivouksen. Lainakoira säntäsi ulos, kun huomasi, mitä on tulossa.  Laitoin sille oman pedin ulos, jossa se makaili koko siivouksen ajan.
Sisällä on siistiä ja puhdas tuoksu.

Siivosin myös maakellarin. Se on taas valmiina syksyn satoa varten. 

Metsästysseura laittoi suolakiviä metsään hirviä ja peuroja varten.  Yksi seuralaisista oli ostanut hienon riistakameran, joka laitettiin suolakiven läheisyyteen.  Tänä aamuna tuli sähköpostiin suoraan kamerasta kuva uroshirvestä suolakivellä. Mahtavaa!

Peuroille on varattu talviruokintaa varten kauroja, jotka paikallinen maanviljelijä-maitotillallinen lahjoitti poishakupalkalla.  Isoissa sokerisäkeissä kuljetimme perävaunulla kaurat riistatarhan halliin.  Porkkanoita ostamme sopimusviljelijöiltä. Sellaisia porkkanoita, jotka eivät ole kauppakelpoisia, siis hiukan kippuraisia tai katkenneita. Peurat eivät aivastele porkkanan muotoa, kun on kylmä ja pakkanen, vaan kaikki kelpaavat. Minäkin voin syödä vinoja porkkanoita tai puolikkaita.

Linnut ovat myös peurojen ruokintapaikkojen vakio asiakkaita, kaura kelpaa.

Pienpetoja, kuten supeja ja kettuja, on metsästetty. Metsäkanalinnut, jotka olivat harvinaisia, ovat palanneet. Metsoja ja teeriä näkee nykyään usein.

Hirven metsästys alkaa syyskuun lopulla, sitä ennen on merkittävä metsästäjien passipaikat, laitettava kartat ja puhelimet kuntoon.  Tavallisesti kaato tulee illalla, kun jo hämärtää, mikä puolestaan lisää päivän pituutta, kun hirvet on suolistettava ja nyljettävä. Suolistus tapahtuu metsässä, nylkeminen riistatarhan hallilla, jonne ruho jää riippumaan, odottamaan lihanleikkaajaa. Ensimmäisinä lihaa saavat maanomistajat, sitten osa myydään ja jokainen jahdissa ollut saa hiukan lihaa.

Syksy tuo myös hirvikärpäset, joita jo on muutamia tavattu. Tuttavuus ei ole mitenkään hauska.

Lainakoira ei osallistu hirvijahtiin, se on jäniskoira. Nätti poika, kuin jalokivi. Mustaa onyksia, helmiäistä ja meripihkaa. Jänikset vaviskaa, vaikka niitä tuntuu olevan vähän, onkohan ilves paikkakunnalla.